Bunda treenimuoto tulee Brasiliasta.
Bundan kehittäjä Mari Valosaari on asunut Rio de Janeirossa vuosina 07-08 ja vieraillut maassa vuosittain vuodesta 2006. Edelleen joka vuosi opintomatka treenimuodon syntypisteelle kuuluu ohjelmaan.
Bunda on portugalia ja tarkoittaa peppua.
Mari tutustui ja ihastui tähän treenimenetelmään käydessään Brasiliassa kuntosalilla. Bunda treeni (Local) on Brasilialainen tapa pitää ryhmäliikuntatunteja. Bunda -nilkkapainot (tai paikalliset vastaavat sellaiset) löytyvät myös kuntosalin puolelta yksilötreenaamiseen. Nilkkapainoihin törmää Brasiliassa kuntosalien lisäksi monen kotona.
Ne muhkeat brasilialaiset pakarat eivät siis ole pelkkää genetiikkaa. Pakaratreeni ja varsinkin juuri Bundan kaltainen treeni on erittäin suosittua Brasilialaisten keskuudessa.
Mari on halunnut tuoda nilkkapainot Suomeen jo pitkään. Ensin jo vuonna 2009 hänen oli tarkoitus aloittaa perinteisten nilkkapainojen maahantuonti. Aika ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin se oikea. Vuonna 2012 syntyi idea säädettävästä mallista, mutta raskaus tuona kyseisenä vuonna ja lapsen syntymä vuonna 2013 vei huomion ja tuotekehitys jatkui vasta loppuvuonna 2014.
Nyt Bunda nilkkapainot ovat valmiit ja on aika treenata pakarat kuntoon!
Se miksi Mari halusi kehittää säädettävät nilkkapainot on rahan ja tilan säästö.Kunnon kehittyessä voidaan lisätä vastusta painoharkkojen avulla sen sijaan että ostaisit uuden laitteen vanhan jäädessä tarpeettomaksi.
Tehokkaat ja monipuoliset.
Takuulla tehokkaat nilkkapainot parhaaseen mahdolliseen pakaratreeniin. Nilkkapainoilla saat täydellisen vastuksen treeniisi ja pakaroiden lisäksi myös muut lihasryhmät, kuten reisi-, selkä- ja ylävartalon lihakset, tekevät kovasti töitä.
Bundan avulla treenaat siis monipuolisesti koko kehon lihaksia. Bunda -painojen avulla voit tehdä myös erittäin tehokkaan vatsalihastreenin.
Selkeä ohjeistus tulokselliseen ja turvalliseen treeniin.
Käy katsomassa YouTubesta videoita hakusanalla ”Bunda ohjeita”. Videoilla ohjeistetaan, kuinka monipuolisesti painoilla voi treenata.